Yhteistyössä

Ilkka HerlinIlkka Herlin ja Baltic Sea Action Group

Itämeren edunvalvojana sekä suojelutyön uranuurtajana tunnettu, BSAG:n perustajajäsen Ilkka Herlin, on tehnyt viime vuodet kovasti töitä saadakseen kaikki vastuunkantajat ja vaikuttajat saman pöydän ääreen. BSAG eli toiselta nimeltään Elävä Itämeri – säätiön tarkoitus on koota yhteiskunnan eri tahot ja osaajat yhteen Itämeren pelastamiseksi.

Ilkka Herlinin työmaa ulottuu myös valtion rajojen ulkopuolelle, sillä valuma-alueen valtioiden päämiehet on saatava sitoutumaan yhteisiin sopimuksiin ja tekemään työtä omassa maassaan, omien Itämerta rasittavien ongelmien korjaamiseksi. On kasattava yhteen poliittiset voimat, valtioiden päämiehet, viranomaiset, kansalaisjärjestöt, talouselämän vaikuttajat, yritykset ja yksityiset sekä saada eri tahot tekemään töitä yhdessä, tukemaan ja edistämään Itämeren alueen, luonnon ja ihmisten hyvinvointia.

BSAG:n yksi johtoajatus on saada jokainen taho ja yksilö osallistumaan suojelutyöhön omalla osaamisellaan. Kehrän koruprojekti on hyvä esimerkki siitä, mitä yksittäinen pienyritys pystyy omalla ammattitaidollaan tekemään. Kukaan meistä ei yksin pysty merta pelastamaan, mutta säätiömme tulee jatkamaan työtä kaikkien näiden asioiden yhteen kokoavana voimana, katalysaattorina sekä konkreettisten toimien aloitteentekijänä, luomassa uskoa kirkkaammalle Itämeren tulevaisuudelle.

Lataa esitteemme!

Savon Sanomat 10.10.2010.
“ITÄMEREN YSTÄVÄ. Presidentti Tarja Halosta kiinnostaa laajasti Itämeren suojelu. Kaulassaan hänellä on Heini Lehdon ja Noora Kuntun Kehrä Interiorin suunnittelema hyväntekeväisyyskoru, jonka tuotosta osa lahjoitetaan Baltic Sea Action Groupille Itämeren rehevöitymisen ehkäisemiseksi.”

Kiitoksena arvokkaasta Itämeri-tuesta Baltic Sea Action Group (BSAG) lahjoitti tasavallan presidentille The Guardian of the Baltic Sea –korun numero 1.

Mukana projektissa:


Kehrä_interior_tumma
bsag_logo_1

setgroup_LOGOVaisala

COCOMMSterovihavainen.com


© valokuvat Elise Roponen